Kansan syöttiläät

maalaus Anja Welin

Suomalaisen yhteiskunnan eriarvoistumisesta on puhuttu jo pitkään. Sen on annettu jatkua 90-luvulta lähtien, kun hyvinvointivaltiota alettiin silloisen laman vuoksi purkaa. Mutta mitään ei ole vieläkään tehty, kun ajat välillä parantuivat. Sittemmin parannukset perustoimentuloon ovat olleet näennäisiä, kuten tämän nykyisen six-pack -hallituksen muutaman euron korotukset, joita se pitää historiallisina.

Suomen tilanne ei ole vielä yhtä synkkä kuin monissa Etelä-Euroopan maissa, mutta leikkauksia ja veronkorotuksia on tulossa. Nähtäväksi jää, miten ne kohdistetaan. Oikeisto vastustaa verotuksen progressiivisuuden lisäämistä, mutta esitetyn arvonlisäveron ja kunnallisveron korotus koskisi pahimmin pienituloisia.

Hallitus on tähän mennessä ollut melko yksimielinen, mutta nähtäväksi jää, pystyykö SDP lopultakaan pitämään puoliaan, vaan pitääkö sen myötäillä oikeistoa. Kokoomuksen kannatus on edelleen omaa luokkaansa, mitä voi vain ihmetellä. Se on hyvinvoivien ihmisten puolue, jonka kannattajiksi se on saanut myös muita kuin varakkainta luokkaa. Mutta suurella osaa kansasta meneekin edelleen hyvin, synkistä työllisyysnäkymistä huolimatta.

Vasemmiston tila on heikompi kuin koskaan. Ihmiset ovat pettyneitä sen harjoittamaan politiikkaan; he eivät enää usko sen viestiin hyvinvointivaltion säilyttämisestä. Toisaalta kokoomus esiintyy empaattisena puolueena, joka takaa turvallista ja vastuullista jatkuvuutta koko kansalle. Usko euroon alkaa murentua, mutta edelleen pelottelu euroalueen hajoamisesta ja sen katastrofaalisista seurauksista saa kannatusta.

Suomalaisia voi moittia auktoriteettiuskoisiksi. Kansalaiset eivät nouse näkyvänä rintamana sen asemaa heikentäviä päätöksiä vastaan kuten kymmenet tuhannet muut eurooppalaiset tekevät. He istuvat kotisohvillaan, median turruttamina, tietämättä, minkälaista eliittiä he ylläpitävät. Yritysjohdon suunnattomat edut ovat asia erikseen, mutta kansan valitsevat päättäjät edustavat eliittiä, joka on parempitulista ja paremmin koulutettua kuin heitä äänestäneet. Se asuu väljemmin, paremmilla asuinalueilla ja käyttää vähemmän julkista liikennettä. Tämän eliitin edustajien lähtökohta on usein alun perin parempi kuin heitä äänestäneillä, ja viimeistään tulleensa valituiksi tämä korostuu, eikä  tavallisten ihmisten asema enää kiinnosta kuten oma etu. Millä väestöryhmällä on puolen vuoden loma kuten kansanedustajilla, verottomat kulukorvaukset ja monia muita tulonlähteitä omien palkkioidensa lisäksi. Eläke-edut ovat omaa luokkaansa.

Kansa elättää tätä eliittiä, jonka he ovat valinneet asioitaan ajamaan.