lauantai 25. elokuuta 2012

OLEN SKP:N KUNTAVAALIEHDOKKAANA


Vuodet ovat vierineet ja olen jo 65-vuotias kolmen lapsen isoäiti. Paljon ei ole elämää jäljellä, mutta se on ollut värikästä, ylä-ja alamäkeä. Jo lapsena tajusin, että kaikki eivät olleet hyväosaisia. Olen keskiluokkaisesta perheestä, jossa saimme kaiken haluamamme. Silti vanhempani olivat vasemmistolaisia, isoäitini oli ensimmäisiä kansanedustajia.

Nuorena vasemmistolaisen maailmankatsomukseni takia ryhdyin opiskelemaan valtiotieteellisessä tiedekunnassa, jossa suoritin loppututkintoni sosiologia pääaineenani. Opiskelin myös filosofiaa ja kieliä.

70-luvulla vasemmistolaisuus eli opiskelijoiden keskuudessa kukoistuskauttaan, oli Lapualaisooppera ja Vietnamin sodan vastainen liike.

Valmisttuani toimin jonkin aikaa tutkijana yliopistolla Ja eri ministeriöissä. Pisin urani oli Kriminaalihuoltoyhdistyksessä, jossa opin tuntemaan yhteiskunnan nurjan puolen.

Suoritin virallisen kielenkääntäjän tutkinnon ja perustin oman käännöstoimiston.

Nuoruuteni harrastuksia olivat maalaus ja runojen kirjoittaminen.

Olen julkaissut omakustanteisena  runokirjan jonka olen myös itse kuvittanut

Ikä ei ole minulta vienyt taistelun halua heikompiosaisten puolustamiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti